Hippa & Ulpu juoksi tänään Kemkon kisoissa ensimmäisellä radalla nollavoittoon mini2:ssa. Kiitos Ulpulle Hipan hienosta ohjaamisesta ja mun tuuraamisesta. Kunto kasvoi varmasti kun neljä starttia juoksi, ensin Leidillä jolle myös nollavoitto ensimmäiseltä radalta. Tästä on hyvä jatkaa kesän alkua, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja mittari näyttää 20 lämmintä :) 

Kuva: Juha Lehtikangas

Kuva: Juha Lehtikangas

 

 

Pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta! Miten se aika onkaan hurahtanut.. Agilitya ollaan treenattu epäsäännöllisen säännöllisesti Hipan kans, nykyään vähemmän johtuen mun töistä ja opiskelusta. Lapsetkin on sairastelleet kevään aikana ihan nokko. Hippa on kuitenkin ilmoitettu Kemkon kisoihin 13.5. Toivossa on hyvä elää että se muistaa edes ne esteet ;) Mulla on todennäköisesti silloin töitä, Ulpu on onneksi luvannut ohjata Hipan.

Tokoa ei olla ehditty treenata piiiitkiin aikoihin. Sitä ois kyllä kiva taas muistutella mieliin mutta ei taija aika antaa periksi. Katsellaan..

 

 

 

Hipan kans liideltiin tänään agilitya mini-kakkosissa junkohallissa Torkin järjestämissä kisoissa. Hyppyrata josta nollatulos, luva ja sijoitus 2. Meidän aika oli 40,35 muistaakseni, ihanneaika 42. Meikä jännitti ko pieni piru ja se varmaan näkyi suorituksessa mutta siltin sieltä läsähti nollatulos! :D Ou jee. Tätä ei odotettu vähillä reenauksilla. Mutta hyvä näin.

Toiselta radalta saaliiksi jäi hylkäys. Ei oikein enää ajatukset pysyny koossa ja mun ohjaus oli sen mukaista niin mikäpä sieltä muu pläjähtäis kuin hylky. Hippaa paleli jo ensimmäisen radan aikana joten vein sen kotiin ennen kuin palasin hakemaan palkintoa.

Viikko sitten meille saapui pieni paketti jonka toimitti kotiin asti Marjut ja Marko. Pieni paketti on nimeltään Velmu joka tuli Kilpurin ja Hipan kaveriksi.

Velmusta on tullut Roopen oma.

 

Hengissä ollaan vaikkei blogia ole ollut aikaa rustailla. Vähemmälle on jäänyt agilitykin kun jatkoin tammikuun alussa opintoja. Reenaamaan pitäis kuitenki keretä kun ilmotin Hipan pakkasralliin kisaamaan. Ehkä jostain lohkeaa sitä aikaa reenata edes vähäsen..

Jos opinnoilta ehtii, niin lenkille sitä pittää suunnata Hippulaisen kans. Sitten on Roopen kuljetukset laskettelemaan tai muuta vastaavaa. Välillä kuljetaan päivästä toiseen kelloa vahtien. Ei ole vapaa-ajan ongelmia ennää ;)

Otto on mielessä vieläkin usein. Aika parantaa haavat..

Helmikuulle suunniteltiin laskettelureissua Leville. Oispa ihanaa päästä pitkästä aikaa mäkeen!

 

Teimme vaikean päätöksen  sen jälkeen kun Otto kuvattiin Oulun akuutissa pitkällisen, kuukausien ontumisen jälkeen. Diagnoosina kyynärnivelten kasvuhäiriö ja etenevä nivelrikko. Jotain osattiin aavistaa kun etupää on alusta asti ollut honkelo ja ontuminen alkoi jo elokuun alussa. Mutta että tilanne oli jo niin paha.

Hetki meni sulatellessa, lopullinen järkytys tuli vasta seuraavana päivänä kun tajusi tilanteen vakavuuden. Kahden eläinlääkärin lausuntoja lukiessa tilanne alkoi pikku hiljaa selkiintyä ja todettiin ettei ole muuta mahdollisuutta kuin päästää Otto kivuistaan. Vahvasti perinnöllinen sairaus oli alkanut jäytää Oton luustoa kiivaimmassa kasvunvaiheessa. Kipulääkkeitä se oli syönyt jo kuukausia, enemmän tai vähemmän. Lopulta nekään ei enää auttaneet toivotulla tavalla ja sen takia kuviin lähdettiin Ouluun asti. Kolmelta eläinlääkäriltä kyselin Oton tulevaisuudesta, leikkauksella että ilman eikä paljoa toivoa annettu.  Aktiivisena koirana Otto rakasti riehua ja juosta mutta ei päässyt toteuttamaan itseään kovinkaan usein kun linkutti aina. Tokoa harjoteltiin kotona sisällä ja sitä se teki innokkaasti. Kaikki jäi kesken..

Otto nukahti ikiuneen 7.12.09 Roopen silittäessä sitä. Nyt sillä on hyvä olla, ei ontumista eikä kipuja. Tämä päätös tehtiin eläinystävälle rakkaudella. Annetaan sen mennä ettei tarvitse kärsiä kivuista yhtään enempää.   Päätös oli raskas eikä tätä vieläkään voi uskoa todeksi, talo tuntuu tyhjältä kun vastassa ei ole sitä ruskeaa, iloisesti häntää heiluttavaa mötikkää.