Teimme vaikean päätöksen  sen jälkeen kun Otto kuvattiin Oulun akuutissa pitkällisen, kuukausien ontumisen jälkeen. Diagnoosina kyynärnivelten kasvuhäiriö ja etenevä nivelrikko. Jotain osattiin aavistaa kun etupää on alusta asti ollut honkelo ja ontuminen alkoi jo elokuun alussa. Mutta että tilanne oli jo niin paha.

Hetki meni sulatellessa, lopullinen järkytys tuli vasta seuraavana päivänä kun tajusi tilanteen vakavuuden. Kahden eläinlääkärin lausuntoja lukiessa tilanne alkoi pikku hiljaa selkiintyä ja todettiin ettei ole muuta mahdollisuutta kuin päästää Otto kivuistaan. Vahvasti perinnöllinen sairaus oli alkanut jäytää Oton luustoa kiivaimmassa kasvunvaiheessa. Kipulääkkeitä se oli syönyt jo kuukausia, enemmän tai vähemmän. Lopulta nekään ei enää auttaneet toivotulla tavalla ja sen takia kuviin lähdettiin Ouluun asti. Kolmelta eläinlääkäriltä kyselin Oton tulevaisuudesta, leikkauksella että ilman eikä paljoa toivoa annettu.  Aktiivisena koirana Otto rakasti riehua ja juosta mutta ei päässyt toteuttamaan itseään kovinkaan usein kun linkutti aina. Tokoa harjoteltiin kotona sisällä ja sitä se teki innokkaasti. Kaikki jäi kesken..

Otto nukahti ikiuneen 7.12.09 Roopen silittäessä sitä. Nyt sillä on hyvä olla, ei ontumista eikä kipuja. Tämä päätös tehtiin eläinystävälle rakkaudella. Annetaan sen mennä ettei tarvitse kärsiä kivuista yhtään enempää.   Päätös oli raskas eikä tätä vieläkään voi uskoa todeksi, talo tuntuu tyhjältä kun vastassa ei ole sitä ruskeaa, iloisesti häntää heiluttavaa mötikkää.